Ajatuksia joogaopettajakoulutuksesta, osa 1

Lyhyesti jo kerroinkin ensimmäisessä postauksessani siitä, miten päädyin lähtemään joogaopettajakoulutukseen. Ja se on ollut kyllä elämäni tähänastisista päätöksistä ja kokemuksista merkityksellisin ja vaikuttavin! Näin jälkeenpäin ajateltuna voisin kuvailla sitä jotenkin niin, että elämääni ilmestyi aivan uusi polku, jota pitkin lähdin kulkemaan. Tai oikeastaan se polku on ollut koko ajan vierelläni, mutta osallistuminen koulutukseen antoi ikään kuin avaimet minulle, että pääsin astumaan polulle. Koulutuksella on ollut niin suuri vaikutus siihen, mitä koen ja olen nyt; saan elää aidosti onnellista ja hyvää elämää <3

Päädyin opiskelemaan YogaSourcelle, jossa opettajina toimivat ihanat Marjo Wuorisalo ja Michael Gramm. Opinnot ajoittuivat vuosille 2018-2020. Täältä pääset kurkkamaan YogaSourcen nettisivuja. Valitettavasti joogaopettajakoulutuksia he eivät enää järjestä, mutta sivuilta löytyy mm. tietoa heidän muista järjestämistään kursseista. Suosittelen kurkkaamaan myös videot-osiota :)

Vaikka koulutus oli ihana ja antoisa, ei kaikki kuitenkaan ollut kokoajan ihanaa ja auvoista (niin kuin elämssä nyt ei aina ole). Eli haluan tässä ensimmäisessä osassa jakaa hyvin henkilökohtaisen kokemukseni pelosta, jota koin koulutuksen aikana. Sillä uskon, että en ole yksin tämänlaisten pelkojen kanssa ja kun näistä puhutaan, niin se toivottavasti auttaa myös muita. Ja haluan ehkä myös avata eräänlaista myyttiä, joka voi olla ilmoilla ja johon voit törmätä kun puhutaan joogan menetelmien aloittamisesta.


“Koko elämäsi tulee muuttumaan”

Olet ehkä kuullut jonkun sanovan (ehkäpä vielä jotenkin hurmiollisesti), että elämäsi tulee täysin muuttumaan, kun aloitat harrastamaan joogaa (asanaharjoitus, pranayama eli hengitysharjoitukset ja meditaatio). Ehkä eniten tämä lausahdus liitetään nimenomaan meditoimiseen. Meditointi tulee muuttamaan elämäsi; työpaikka vaihtuu, mahdollinen puoliso vaihtuu. Kaikki menee uusiksi elämässäsi ja alat elämään elämäsi parasta aikaa!

Ja tämähän on täysin totta ja toisille myös käy näin (myös meidän koulutuksessa tapahtui monenmoista ihmisten tilanteissa). Mutta mitä jos henkilön ”lähtötilanne” on se, että hän on tyytyväinen ja onnellinen sen hetkiseen elämäntilanteeseensa? Ja sitten sanotaankin ulkopuolelta, että kaikki tulee muuttumaan!


Pelko kaiken menettämisestä

Jossain vaiheessa koulutusta minusta alkoi tuntua epämukavalle ja jotenkin ahdistavalle. Koulutuspäiviin oli aina ihana mennä, mutta joku vaivasi ja tuli epämiellyttäviä tunteita. Mitä tämä oikein on? Oli vuosi 2019 ja olimme menossa kumppanini kanssa naimisiin syksyllä (olimme seurustelleet silloin vajaa 13 vuotta). Koin, että olin onnellinen.

Jäin tutkailemaan epämukavaa oloani ja pääsin kiinni siitä. Se oli pelko muutoksesta, mitä mahdollinen joogan harjoittaminen / meditointi aiheuttaa. Pelkäsin, että menetän tämän kaiken hyvän mitä minulla nyt on. Onko tässä nyt järkeä mennä naimisiin jos kaikki menee kuitenkin uusiksi?

Tätä kokemusta on myös hankala kirjoittaa auki. Eli toisaalta pelkäsin, että menetän parisuhteen ja toisaalta taas koin ja yritin luottaa siihen, että ”kaikki mitä minulle tapahtuu, on korkeimmaksi parhaakseni”. Eli että jos parisuhde nyt päättyisikin, niin sillä olisi jokin tarkoitus. Mutta tämäkään ei oikein auttanut, silti pelkäsin.


Kaikki hyvä saa kasvaa ja vahvistua!

Kunnes uskalsin ottaa asian puheeksi Marjon kanssa. On toinen puoli tässä muutoksessa, mistä ei niin paljoa puhuta! Eli se ei aina tarkoita sitä, että kaikki elämässäsi menee uusiksi. Vaan olemassa olevat hyvät asiat saavat vahvistua! Koska joogan menetelmien avulla itseymmärryksesi kasvaa, pääset pikkuhiljaa yhteyteen oman ytimesi kanssa ja alat oivaltamaan sitä, kuka sinä olet ja mitä sinä haluat.

Eli mikäli tilanne on se, että olet ns. väärässä parisuhteessa ja huonossa työpaikassa, niin hyvinkin voi käydä niin, että eroat ja vaihdat työpaikkaa. Koska sinä huomaat, että ne ei ole enää sinulle hyväksi! Saat myös joogan harjoittamisen kautta lisää rohkeutta ja uskallusta seistä omilla jaloillasi, joten uskallat lähteä tekemään näitä muutoksia.

Ja sitten taas ne asiat, jotka ovat hyvin, niin nehän vain vahvistuu, kasvaa ja saa kukoistaa! Eli asiosta tulee vieläkin parempia <3 Ja kun tämän oivalsin, ei minun tarvinnut enää pelätä muutosta. Pystyin antautumaan elämän kannatteluun ja antaa toisten asioiden muuttua ja toisten vahvistua! Itsellähän kävi niin, että esimerkiksi oma työkuvio lähti muuttumaan toiseen suuntaan ja parisuhde kukoisti entisestään!


Luota elämään ja muutokseen

Eli tällä haluan rohkaista sinua luottamaan elämään ja muutokseen. Älä pelkää sitä, että ”kaikki tulee muuttumaan”. Sillä vaikka ne muuttuisikin, niin ne on silti sinun korkeimmaksi parhaaksi ja kun se muutos tapahtuu sinä et ole enää se sama ihminen, etkä ajattele enää niin kuin ennen. Sillä olet kasvanut ja ymmärtänyt sen, mitä oikeasti haluat ja mikä tekee sinulle hyvää. Asiat tulee muuttumaan aina parempaan suuntaan! Ja luota myös siihen, että olemassa olevat hyvät asiat saavat elämässäsi säilyä, vahvistua ja kukoistaa!

Muutos pelottaa, koska emme tiedä minkälaista muutoksen jälkeen elämä on. Eikä me voidakaan sitä tietää. Mutta sinulla on kaikki avaimet muutoksen kohtaamiseen ja voit päättää, miten siihen suhtaudut. Luotatko elämään, elämän kannatteluun vai annatko pelon hallita elämääsi?

Kaikki mitä minulle tapahtuu, on korkeimmaksi parhaakseni

Olisi ihana kuulla, mikäli tämä teksti herätti sinussa jotain ajatuksia, oivalluksia. Tai jos sinulla on ollut samanlaisia kokemuksia, tai ehkä pelko on ollut esteenä sille, että et ole halunnut lähteä joogan polulle. Voit kommentoida alle tai laittaa minulle sähköpostia (jaana@sydamestakasin.com).

Kiitos kun luit <3

Edellinen
Edellinen

Kompastuskivet matkalla muutokseen

Seuraava
Seuraava

Yksinkertaiset stepit kohti sitä, mitä haluat!